Kautta avaruuksien...

 

Mieleni on noussut katselemaan

ihmislasten elämää

tähtitaivaan kaukaisuudesta.

 

Maan pinnalta,

katselemme tuikkivia tähtiä,

tähdenlentoja,

Kuuta, aurinkoa, revontulia.

 

Kuinka itsestään selvänä pidämme,

että aurinko nousee

ja laskee aina.

 

Kuinka Otavan tähtikuvio

löytyy aina oikeasta paikasta.

 

Kuinka kuu on vuoroin täysi,

Vuoroin kasvaa,

vuoroin sirppi.

 

Kun mieleni nousee

tähtitaivaan korkeuksiin,

näen maapallon,

miljoonin tuikkivin valoin.

 

Näen maat ja mannut,

Meret ja saaret.

Näen rauhaisan ihmiskunnan.

 

Vain näen,

Mutta en kuule.

 

Avaruuden tuuli pyyhkii Maan äänet pois.

 

Laskeudun lähemmäksi

elämää sykkivää maata.

 

Ihmiskunnan kipu tuntuu tyrmäävältä.

Ihminen on itse tehnyt asuinsijastaan

raskaan paikan elää ja olla.

 

Kuinka,

kuinka mikään muuttuisi paremmaksi?

 

Jokaisen ihmisen sisään on luotu nuo tärkeät avaimet.

Ihmiskunnan rauhan avaimet

ovat meillä jokaisella.

 

Jokaisen sisällä on kaikki tuo avaruus.

Se on juuri sen näköinen,

minkä avaimen takana

Sydämesi sykkii

tämän suuren Tähtitaivaan alla.

 

Olemme jokainen vastuussa,

miltä tämä maapallomme

Tähtitaivaalle näyttäytyy.

 

Lupaukseen kuuluu täyttämisen velvoite,

Se voi olla vaikea,

tai helppo.

 

Jokaisen velvoite,

luvata tehdä Uusi Vuosi niin hyväksi,

itselle ja läheisille,

Koko maailmalle.

 

Onko se vaikeaa,

Onko se mahdollista?

Että tähtitaivas saisi näyttäytyä kirkkaana,

kuin toivoa loistavat silmät.

 

Turhaanko toivon?

En turhaan.

 

Toivo on minun tähteni,

joka pysyy minun elämäni ajan.

 

Toivon tähti tuokoon Onnea,

voimia ja Ihmeitä

Vuoteen 2026

meidän kaikkien elämään!

 

- Erja-

12/24